maanantai 24. marraskuuta 2014

Marraskuu of DOOM

Tervehdys!

Pahoittelen blogin marraskuista horrostilaa, mutta kuukausi on itselleni ainakin ollut stressin täytteinen ja vilkas. Kaiken mahdollisen ylimääräisen ajan olen koittanut panostaa projektien etenemiseen ja näin blogin päivitys on vaan lykkääntynyt ja lykkääntynyt.

But no more.

Marraskuun (ja ehkä vähän lokakuunkin puolella) on tapahtunut asioita, jotka ovat saaneet sivellin käden syyhyämään. Esimerkiksi se, että sain halvalla käsiini Dark Vengeance -laatikossa tulleet Dark Angelit ja modelit läpi plärättyäni totesin, että tästähän saisi kivan sivuprojektin numero 466890. Omistin myös ennestään laatikollisen hupullisia veteraaneja kyseiselle lahkolle, joista todennäköisesti oli tarkoitus konvailla silloiselle Salamander armeijalle sternguard veteraaneja.



Aloitin taas fiksuna armeijan teeman kokeilun vähän turhan kompleksilla napilla.

Punaiset aseet chapterilla tuovat mielestäni kivaa kontrastia muuten tosi synkälle ulkoasulle
 Basen henki on tuommoista "Highway Survivor" tyylistä mad max kamaa. Kenties enkelit ovat jääneet jumiin kauan sitten hylätylle aromaa planeetalle odottaen chapterinsa tuloa avukseen.



Ja nyt jotain aivan muuta. Tässä blogissa ei fabaa olekaan ennen nähty, joten on aika murtaa jää sen suhteen.

Tässä on Remus the Maggot lord. Remus aikoo kerätä mahtavan armeijan Nurglen seuraajia ja liittyä Archaonin epäpyhään ristiretkeen vanhan maailman valloittamiseksi.

 Remuksen pää on napsittu uudesta Blightking boksista




En ollut armoriin täysin tyytyväinen, joskaan kuvakaan ei tasan anna tästä täydellistä kuvaa. Kuten Dark Angeleissa, aloitin tässäkin teeman kokeilun _täysin_ väärästä napista. Melkein voisi nimetä tämän vaikkapa "Pekko Syndroomaksi".

 Hauska fakta tästä projektista on, että End timesin myötä kiinnostus fabaan hieman palasi ja otimmekin toisen kaverin kanssa proggiksen, että maalaisimme 1200pts armeijan ennen vuodenvaihdetta ja otettaisiin mättöä sitten hetimiten vuonna 2015, mutta kaverin parin viikon reissu meksikoon juuri tuohon aikaan vähän viivyttääkin tuota ja epäpyhä ristiretki alkaneekin vasta helmikuun tuntumassa. Too bad.

Seuraavana listassa onkin sitten tavaraa, joka on ollut jo hetken aikaa valmiina, mutten ole muistanut/jaksanut filmata tätä blogiin. Aloitetaanpa hieman relevantimmasta pelistä tälle blogille nimittäin Warmachinesta:

Cygnar on tosi paljon miellyttänyt itseä faktiona niin ulkonäöllisesti kuin fluffillisesti. Värit ovat vain vähän semmoiset perus teemassa, etteivät ikinä oikein kolahtaneet Ultramariini lookillaan. Tämäpä antoikin sitten hyvän tekosyyn kokeilla Vallejon Metallic Mediumia. Itse pidin tuloksesta:

Vielä kun saisi jotain faktionia kerättyä sen verran, että pääsisi pelaamaan. Valitettavasti monen pelin pelaaminen yhtäaikaa on tämän hetkisen tilanteeni takia vähän vaikeaa ja näiden kahden pelin välillä 40k vie vielä voiton. Toisaalta tämä on hyvä hetki tehdä tämmöisiä pikkuhiljaa projekteja ja sitten taas jokusen vuoden päästä panostaa useampiin peleihin enemmän. (Mikäli siis joku ei ole tietoinen "the tilanteesta", niin olen vastikään saanut esikoispoikani, joka on tätä kirjoittaessani vajaa 8kk -ikäinen.) 

Lisäksi kanssa blogaajani käsittelee lähes eksklusiivisesti tätä peliä, joten ei siihen välttämättä kahta apinaa tarvitse kirjoittamaan samasta aiheesta.


Ja kun nyt päästiin aiheeseen peleistä, jotka jäävät itsellä nyt vähemmälle huomiolle, niin puhutaanpa hetki Kings of Warista. Kings of Warissa ollaan juuri rahoittamassa (ja rajapyykki ylitettiinkin vissiin alle tunnissa) toista laitosta. 

Kings of War on tosi dynaaminen peli, joka perustuu faban kaltaisiin massataisteluihin, mutta Kings of War on tempoltaan paljon nopeampi ja muutenkin jouhevampi. Suomessa tätä ei valitettavasti vaan tietääkseni ihan hirveästi pelata ja tähän asti toinen ongelma on ollut pienehkö variaation puute. 

Nyt käynnissä olevan kickstarterin ansiosta eri joukkueet ovat kuitenkin saaneet uutta kamaa ja ainakin jälkimmäinen ongelmista saadaan kivasti korjattua.

Aiemmassa blogipostauksessani olenkin näyttänyt kuvaa omistamastani haltia kuninkaasta, mutta muuten en ole juuri pelistä puhunut saatikka näyttänyt aikaansaannoksiani. Tässäpä nyt kuitenkin haltia rykmentti, joka on jo hetken komeillut hyllylläni hieman käyttämättömänä.



Kukaan vähääkään järkevämpi ei lähde ilman taistelupantteria matkaan.

Ja sitten vielä kevennykseksi ikuisuusprojektini nimeltä World of Warcraft: The Boardgame. Tässä lautapelissä tulee rapiat 120 miniatyyriä mukana ja koska noita projekteja on riittämiin, niin en usko, että tämä tulee valmistumaan ennen vuotta 2020. Mutta tässäpä muutama hassu nappi, jotka olen saanut aikaan:

Night Elf Druid


Vihreät Draakit

Kovemmat Draakit


Tässäpä tämä marraskuu sitten on mennytkin.Koitan nyt joulukuussa ottaa maalauksen suhteen, ehkä hieman rennommin ja koittaa saada uusilla Dark Eldareilla enemmän pelejä vyön alle, jotta pääsen puhumaan niistäkin sitten paremmin.
Mitään Codex arvostelua tuskin olen tekemässä, koska se ei ole minun juttuni. Sen sijaan voisin puhua kys. armeijan kehityksestä noin yleisesti ja miten muutokset ovat omiin peleihini vaikuttaneet.

Lisäksi tarkoitus olisi myös panostaa lisää Tyranid armeijaan ainakin ostamalla toinen Flyrantti ja tämän kanssa varmaan tuo Shield of Baal: Leviathan -kirja.

Blogiin liittyvänä notena lisäämme varmaan piakkoin gadgetin johon tulee lista e-ihastuksistamme, eli blogeista, joiden sisällöstä pidämme ja joista ajattelisimme omienkin lukijoidemme pitävän. Ja pahoittelen kuvien mahdollista hämäryyttä. koitan lähikuukausina panostaa tähän enemmän!

Hyvää näennäisen ikuiststa syksyä, jossa talven tuloa ei kyllä uskoisi, sanovat Starkit mitä vaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti