torstai 20. lokakuuta 2016

Haastetta loppuvuodelle koska masokismi.

Taas on about kuukausi vierähtänyt, enkä ole oikein mitään kerennyt kirjoittelemaan. Harrastus on edelleen yhtä aktiivisena kuin aina ennenkin ja "The Pelinä" toimii itselle edelleen tuo Age of Sigmar.

Tuli peliporukan kanssa ostettua myös kimppaan GW:n semi uusi Silver Tower lautapeli. Kaikilla oli luonnollisesti motiivina saada kyseisen pelin figut ujutettua omiin projekteihinsa, mutta jotain lupauksen tapaista tuli tehtyä, että pelattaisiin myös itse peliä. Ehkä sitten joskus.
Itse nappasin laatikosta Knight Questorin Stormcasteille, Ihmispapin griffineineen sekä Darkoath Chieftainin, koska modeli oli vaan siisti ja saattaa ehkä päätyäkkin jollekkin Khorne listalle.

Ja sitten päivän aiheeseen joka on jälleen uuden projektin aloitus. Oikeastaan kyseessä on periaatteessa vähän vanhemman projektin lopetus. Eli loppuvuoden aikana olisi tarkoitus sutia _kaikki_ loput easterlingit ja vähän haradiakin. Pääpaino projektissa on kuitenkin easterlingeissa.

Jotta hommaan saataisiin mielenkiintoa, niin ostin viime AoS turnauksesta saamalla lahjakortilla Easterlingeille komentoryhmän. Nyt on siis viimein ihan oikeat napit Dragon Knightille sekä Warpriestille. Jes!

Lisä puhtia projektiin toin tekemällä listan maalaamattomien nappien ympärille. Peliksi päätyi Lotrin spin-off -peli War of the Ring. Lista näyttää kutakuinkin tältä:

Epic heroes
Amdur

Common formations
Easterling Kataphrakt Cohort #1- 3 Companies, Banner bearer, Drummer

Easterling Archer Cohort #1-2 companies, Warpriest, banner bearer

Easterling Cohort #1-2 Companies, Captain, Banner bearer, Dragon knight

Haradrim Raider Warband #1-3 companies, banner bearer, chieftain, bows


Näistä tuli reilu 900 pisteen armeija. Yhteensähän tässä on siis 45 nappia maalattavana. Sangen iso määrä siihen nähden, miten vähän nykyään on aikaa maalaukselle. Olen silti ihan optimistinen onnistumisen suhteen. Aikaa siis vuoden vaihteeseen asti. Koitan blogiin päivitellä projektin etenemistä niin paljon kuin vain muistan/ehdin.

Tällä kertaa aloitin projektin aika epätavallisesta paikasta nimittäin company baseista.

Ratsuväelle omansa:


Sekä tietenkin jalkaväelle.



Näiden teossa päätin heti jättää hiekan materiaalina pois ja sen sijaan käytinkin citadelin tekstuurimaalia. Tässä kohtaa Armageddon Dustia. Tämä washattiin ensin kevyesti ruskealla, jonka jälkeen joitain röpelöisimpiä kohtia tarkennettiin vielä sepia washilla. Tämän jälkeen koko komeus drybrushattiin parilla vaalean ruskealla, jonka jälkeen sitten lisättiin irtotavara eli kivet ja ruohotupot.

Ettei nyt ihan figuttomaksi postaukseksi jäisi, niin ensimmäinen haradi ryhmäkin on valmis:


Armageddon Dust toimii kuin unelma ja reagoi washeihin sekä kuivaharjaukseen tosi kivasti. Olin itse tosi tyytyväinen lopputulokseen, mikä on tätä nykyä erittäin harvinaista.

Näiden päälle on kiva lähteä sutimaan armeijaa!

torstai 28. heinäkuuta 2016

AoS made me do it!

Oho! 
Nyt on tullut mukavat puolivuotta pidettyä isyyslomaa blogin suhteen. Onkin siis aika jatkaa kohti uusia stratosfäärejä ja kirjoitella mielenkiintoisista aiheista figuilussa.

Yleisesti on tullut funtsittua, että pitäisikö ajan puutteen takia alkaa postailemaan pitkien tekstirimpsujen lisäksi vielä ns. ”asiattomia” kuvapostauksia ilman sen kummempia selityksiä. Toisaalta kirjoittelu on kivaa enkä saa niin hirveästi irti moisesta. Mutta sitten taas tämän pois karsiminen tarkoittaa sitä, että postauksia tulee hieman epäsäännöllisesti, koska aika ei yksinkertaisesti riitä.

Noh. Pitää pyöritellä vielä näitä konsepteja päässä. Joka tapauksessa raflaava otsikosta huolimatta tämä ei ole vihajuna postaus aosia kohtaan. Itseasiassa päinvastoin. Varaudu isoon tekstimäärään!
Nykyään aos kattaa aika tavalla 90 % kaikesta figupelaamisestani.

Luit oikein.


Kun ensimmäistä kertaa koitin aosia, valitsin luonnollisesti armeijan, joka oli rakennettu fabaa; eli aivan toista peliä silmällä pitäen. Yllättäen en siis voittanut ensimmäistä peliäni täysin synergiattomalla armeijallani, petyin ja syytin asiasta typerää pisteetöntä ja tasapainotonta järjestelmää. 

Kuukautta paria myöhemmin erehdyin sitten vahingossa katsomaan taisteluraportin, jossa Hammers of Sigmar taisteli Khornen armeijaa vastaan. Videossa olevilla pelaajilla vaikutti olevan hauskaa pelin kanssa.



Stormcast Eternalien näyttivät tosi siisteiltä kuvissa ja pienet fluffinpätkät sieltä täältä antoivat niille kivan einherjar -fiiliksen.  Tässä kohtaa päätin sitten napata iBooks softaani ”Gates of Azyr” kirjasen, joka kertoi Sigmarin sodan syttymisen tapahtumat.



Uuden Warhammer universumin yleinen ilme ja fiilis kolahtivat kuin Ghal Maraz konsanaan ja vuoden loppuun mennessä olin ostanut jo starter boksin, pari Stormcast heroa ja mikä tärkeintä: lisää Realmgate Wars sarjan kirjoja pitämään motivaatiota yllä.

Eli toisin sanoen tämän vuoden alusta asti olen lähes viikoittain pelannut pelin tai kaksi tätä peliä ja loppua ei näy. Kesäkuussa Lahdessakin pidettiin ensimmäinen Age of Sigmar turnaus (jonka btw voitin!).

 AoS korostaa kaikkia asioita minkä takia harrastan miniatyyripelaamista ylipäänsä:

Harrastepuolella tämä maistuu todella vahvasti, sillä hieman rajoittavan Wanhan maailman sijasta meillä on Kahdeksan kokonaista realmia, joille mahtuu jos jonkinmoista kulkijaa. Tämä mahdollistaa tosi monipuoliset fluffillisesti käyvät armeijaprojektit lähes lennosta. Ja napit ovat nättejä kuin mitkä. AoS itse asiassa antoi syyn ottaa vanhan kesken jääneen Tomb King projektin kaapista ja pistää napit pelikuntoon!


Fluffi taas. Noh. Suositusta mielipiteestä poiketen itse pidän kahdeksaa realmia paljon mielenkiintoisempana teatterina, kuin mitä vanha maailma ikinä oli. Grimdarkkia löytyy kosolti edelleen ja tarinankerronta on kuin metallimusiikki albumilta.

Ja viimeisenä tietysti itse pelaaminen. AoS on simppeliyydellään suututtanut monet ihmiset (”VAIN NELJÄ SIVUA SÄÄNTÖJÄ WTF GW??!?”). Itse kuitenkin näen tämän vahvuutena sillä tämä tekee pelistä helposti muokattavan kunkin eri pelityyliin. Peli on tuonut lisää kasuaalipelaajia gw leiriin nättien nappien ja rennon meiningin saattelemana. Toisaalta taas sekä briteissä, että jenkeissä on järjestetty isoja aos turnauksia hyvillä kompeilla, enkä ole noista turnauksista tainnut kuulla valituksen sanaa.

Omaan elämäntilanteeseen Aos sopii kuin nyrkki naamaan. Kahden pienen lapsen isänä aikaa on todella rajallisesti ja peli, jonka voi aloittaa lennosta käyttäen ehkä 5 min armeijalistan luontiin ja jonka peliaika on tunnista kahteen, on juuri loistava tapa pitää tämä harrastus elossa näinä hektisimpinä vuosina. 

Ja tietysti pelaaminen on hauskaa. Peli on tosi ketterä ja sääntöjen pläräykseen menee tosi vähän aikaa (jos ollenkaan), mikä taas mahdollistaa monipuolisemman dialogin myös vastustajan kanssa. Balanssiongelmia toki on uusien pisteidenkin kanssa, mutta turnauksista pahin kuona on kuitenkin usein kompattu pois.


Siinäpä noin pähkinänkuoressa omat mietteeni kyseisestä pelistä.

Korostankin tässä kohtaa, että nämä ovat 100% omia mielipiteitäni pelistä/universumista eikä teidän lukijoina tarvitse olla mistään samaa mieltä. Saatte minun puolestani kaivata vanhaa maailmaa ja sitä kuinka vanhaan kunnon aikaan yksiköt menivät laatikkomuodostelmissa.
Ja vaikka ihme kyllä sotussakin aos keskustelu on kääntymässä General’s Handbookin julkaisun myötä positiivisempaan suuntaan, niin muistuttaisin edelleen, että mikäli ette pidä jostain pelistä, sen visuaalisesta ilmeestä tai mistään muustakaan siihen liittyvästä, niin sen päänaukomisen voisi silti jättää väliin. Mielipiteet ovat hieno asia, mutta ihmisiksi voidaan silti olla.


Muutama juttu mitä sopii ainakin nyt tulevana kuukautena odottaa blogilta on ainakin raportti Kangasalla järjestetyn L2P – tapahtuman Age of Sigmar näytösottelusta, sekä ensi kuussa pidettävästä AoS turnauksesta Lahdessa.  Ja totta kai blogissa tullaan edelleen käsittelemään mahd. laajalla kirjolla muitakin pelejä. Jos itse en ehdi/jaksa niistä kirjoittaa värvään siihen ulkopuolista apua!



Hienoa jos jaksoitte lukea koko tekstin läpi! Team taikamiekan puolesta nopparikasta loppukesää kaikille!

torstai 12. marraskuuta 2015

Ylösnousemus

I'm back! Kuten Schwarzenegger konsanaan. Samalla olen pahoillani, mutta samalla en, että on tullut noin kuukauden tauko blogaamisesta.

Pahoillani tietysti siitä, että mitään ilmoittamatta olen jättänyt postailematta ihmisten iloksi ja suruksi tavaraa, mutta toisaalta taas kuukausi on ollut kiireinen niin muuton kuin muidenkin henkilökohtaisten asioiden takia. Tämä kuitenkin toi aikaa miettiä niin blogin tulevaisuutta kuin myös sitä mihin haluan tähdätä sillä.

Sen kummemmin en tässä kohtaa ala noita asioita kommentoimaan muuten kuin, että blogaus tulee tietysti jatkumaan niin kauan kuin lukijoita riittää.

Tosiaan viime kuu meni aika pitkälle muuttoa tehdessä. Yhden lapsen ja raskaana olevan avovaimon kanssa aika kävi erittäin rajalliseksi ja blogaus sekä lähestulkoon kaikki figuilukin sai väistyä.. Nyt on kuitenkin muutto suoritetty kunnialla loppuun ja aikaa on taas myös itselle. Maalaushaastetta en vielä uskalla pistää uudestaan käyntiin varsinkin, kun loppuvuodelle iskeytyi muutamakin turnaus johon olisi tarkoitus mennä.

Uusi kämppä on kivan tilava ja laaja, mutta siitäkin huolimatta maalaus imperiumini on pienentynyt huomattavasti

Ainakin saa nopeasti purettua, right?

Tarkoitus myös oli, ettei kasaisi siihen paljoa figuja tuomaan stressiä, mutta kuinkas sitten kävikään?


Noh tänään tulikin sitten pelattua jo varmaan kolmas ja neljäs testipeli joulukuun Pulis Cup -patrol turnausta varten. olen lähdössä Wych cult teemaisella listalla hassuttelemaan. Nopeasti sumpattuna listaan kuuluu:

  • 5 wychiä yhdellä hydra hanskalla varustettuna venomissa
  • 10 Bloodbridea kolmella hydra hanskalla, sekä Syren agonizerilla Raiderissa
  • 3 Reaveria yhdellä Cluster caltropilla
  • 5 Mandrakea
Tähän asti kaikki pelit ovat menneet ihan näpsäkästi ja voittoja on ropissut. Mitään erikoisia tavoitteita ei silti turnauksen kannalta ole. Viime puliksen voitin Ravener combollani, joten ajattelin tällä kertaa tulla vähän tämmöisellä rennommalla listalla. Jostain syystä tämä lista on aiheuttaut jonkin verran päänvaivaa opponenteissa.

Vastapelaajana oli tällä kertaa Akseli, joka pelasi Kabal painotteisempaa deldar listaa. Listassa oli pari Venomia, joista toisen sisällä oli Warrioreita yhdellä blasterilla ja toisessa Trueborneja parilla Splinter Cannonilla. Lisäksi löytyi kuusi Reaveria parilla cluster caltropilla sekä yhdellä heatlancella. Viimeisenä yksikkönä oli viiden ryhmä scourgeja shardcarbineilla

Ensimmäinen peli tänään oli kolmen objektiivin scenario jossa objekteissa oli d3+1 pistettä, joista pystyi yhden pisteen "lypsämään" yksikölle joka movement phasen lopussa olemalla basecontactissa objektin kanssa.

 Peli alkoi suht räväkästi Mandraket pääsivät lypsämään kentän keskiobjektiivista yhden pisteen ja vetäytyivät seinän taakse odottamaan seuraavaa vuoroa. Raider onnistui onnekkaalla ampumisella räjäyttämään toisen vastustajan venomeista (first blood)  Yksi warrior jäi räjähdyksestä henkiin.
Venom pääsi tiputtamaan pari vastustajan reaveria




Vastustajan vuorolla scourget kävivät koittamassa onneaan raiderin kanssa saamatta kuitenkaan mitään siihen aikaan. Lähelle surranneita reavereita ammuttiin trueborneja kantavan venomin toimesta, kun sekä turebornit, että näiden taksi avasi tulen. Reaverit lakosivat siihen paikkaan. Voi olla, että olisin voinut asetella ne hieman fiksummin. Vastustajan reaverit zoomailivat vastustajan nurkassa olevalle rauniolle, jossa sijaitsi myös objektiivi.

Omalla vuorollani ajoin kylmästi Raideriin kiinni tulleen scourge ryhmän ylitse ja laskin bloodbridet vapaiksi puhdistamaan rauniota, niin reavereista, kuin siellä olevasta ainoasta selvinneestä warriorista. Oma venomini hyppäsi myös esiin ja alkoi tulittaa Scourgeja saaden näistä suurimman osan tapettua. Mandraket ampuivat loput.

Bloodbridet onnistuivat 8" chargessa ja reaverit listittiin yhdessä vuorossa. Onnekkaan huumeheittonsa ansiosta bloodbrideilla oli yksi ylimääräinen hyökkäys kaikkien muiden bonusten lisäksi.

 R.I.P

Loppupeli olikin ohitse aika nopeasti. Akselilla oli kolmosvuoron alussa jäljellä enää Trueborn Venom, sekä yksi warrior. Olin Mandrakeilla vähän tyhmänrohkea ja ja päätin ampua venomiin harhalaukauksia, mutta en saanut aikaan kuin yhden glancing hitin, jonka Akseli onnistui heittämään saven. Oma venom wycheineen lähti aggressiivisesti lähestymään vastustajan venomia, koska seuraavalla vuorolla wycheillä olisi kuitenkin furious charge ja nämä olisivat täysin kykeneviä viimeistelemään venomin. Akseli ampui vuorollaan kolme mandrakea ja jatkoi perääntymistään.

Perääntyminen kuitenkin päättyi lyhyeen, kun raiderin jo toinen onnekas lance shot tuhosi venomin ja tappoi pari truebornia sisältä. Wychit olivat hypänneet ulos valmistautuessaan chargeamaan venomiin mikäli lance ei olisi toiminut, mutta tällä kertaa truebornit pääsivät hengestään jo ennen chargea, kun takana ollut venom avasi tulen.

Peli päättyi siis wipeouttiin.



Toinen peli olikin Killpoint. Dark eldareille usein hyvin ikävä, sillä nämä jakavat turhankin paljon pisteitä verrattuna muihin eliittiarmeijoihin. Huumeisiin heitin tällä kertaa +1WS. Akseli sai seizettyä aloituksen ja aloittikin räväkästi scoraamalla kaksi pistettä reavereista, koska first blood.

Akselin reaverit tulivat ehkä myös vähän turhan lähelle sillä raiderissa olevat bloodbridet pääsivät heti vuorolla 1 chargeamaan ne ja vaikkeivat kaikkia onnistuneet tappamaan, lähtivät reaverit kuitenkin pakoon mutta wychit voittivat initiative kilpailun. Tämä oli tietysti itselle ikävää, koska se tiesi Bloodbride ryhmän lähes välitöntä kuolemaa, joskin Akseli heitti vähän kehnosti ja Bloodbride ryhmän viimeistely vei kaksi vuoroa.



Tällä välin vähän syrjemmälle infiltroineet  Mandraket pääsivät kulkemaan vastustajaa kohden pari vuoroa. Tulipallo etäisyydelle päästyään nämä pudottivat trueborn venomin ja matkustajat menivätkin lukkoon vuoron ajaksi.

Myös Warrior venom ammuttiin alas raiderin toimesta seuraavalla vuorolla ja wychit pääsivät lähistelemään trueborn ryhmän kanssa. Scourgeja oli pariin otteeseen tulitettu venomilla ja näitä olikin enää pari jäljellä, jotka mandraket viimeistelivät tulipalloillaan. Lähitaistelussa olleet wychit heittelivät ihan mitä sattuu ja kaksi roundia putkeen, eivät saaneet trueborneihin mitään aikaiseksi.

Lopulta Mandraket pääsivät myös lähistelyyn mukaan ja yhteisvoimin truebornit saatiin kukistettua ja tämäkin peli loppui wipeouttiin.


Onhan se vähän myhäilevää tulla näin mehustelemaan omilla murskavoitoilla, mutta tarkoituksena on ollut testailla wych cultin toimivuutta patrol koossa ja ei voi sanoa kuin, että toimii. Helppo armeija tämä ei kuitenkaan ole pelata. Samaan aikaan pitää pelata hyvin aggressiivisesti, mutta kuitenkin pitää suojella omia ajoneuvojaan, jottei mobiliteetti kärsi.  Heti kun wych yksiköt pääsevät johonkin käsiksi, niin joko tämä kuolee tai sitten ollaan tarpitissä loppupeli, jolloin muut yksiköt voivat operoida aika vapaasti.

Reaverit eivät oikein noin pienessä koossa kestä mitään, mutta toimivat hauskana pelokkeena, ja joutuvatkin usein tulituksen kohteeksi, mikä taas edistää muun armeijan kulkua turvallisesti.

Mandraket sen sijaan ovat vähän kiikunkaakun yksikkö. Todella kestäviä kaikkea vastaan, joihin saa cover saven, mutta yhdellä liekkärilaakilla saa potentiaalisesti koko ryhmän ammuttua vuorossa. Ampumis mahdollisuus on myös nykyään iso bonus, mutta isommissa peleissä mandraket jäävät tosi usein truebornien jalkoihin, koska näissä on isompi damage potentiaali.

Lista itsessään toimii tosi kivasti ja tämmöistä tosi aggressiivista listaa on tosi virkistävää pelata verraten yleisempiin Dark Eldar listoihin joita tulee pelattua.


Sainkin tässä juuri sisäpiirin tietoa, että Tracon hitpointtiin olisi tulossa patrol turnaus. Kenties pitää käydä kokeilemassa Wych Cultia myös siellä.

Tässäpä kaikki tällä erää. Tulipas paljon tekstiä. Toivottavasti jaksoitte lukea! Eiköhän seuraava postaus tule hieman nopeampaa kuin mitä tämä nyt kun on jo kunnolla kotiuduttu!

maanantai 28. syyskuuta 2015

Pattonin jalanjäljissä

Kun kaikki muut figut on edelleenkin pakattu on kiinnostus noussut yhä enemävässä määrin Flames of Waria kohtaan. Vaikutteena saattaa myös olla se, että kerhomme hienoin pelipöytä on juuri tälle pelille suunniteltu.

Sääntökirjaa en ole vieläkään kannesta kanteen kunnolla päntännyt, että voisin minkään tasoinen expertti sanoa olevani, mutta pelejä on silti tullut alle. Osa on ollut jopa voitokkaita.

Pelaan siis tällä hetkellä eksklusiivisesti American Tankintuhooja Komppaniaa kirjasta Blood, Guts & Glory, joka käsittelee loppusodan tankkirynnäkköä ranskan mailla vuonna 1944.

Vaihdoin joskus kyseisen armeijan sekalaiseen (joskin pelattavaan) settiin kaaos mariineita. Ne ovat parisen vuotta nyt seisseet käyttämättömänä hyllyssä, mutta päätin vihdoin ottaa ne taas esiin ja ottaa pelejä alle ja katsoa mahtaako mielipiteeni peliin olla parantunut vai huonontunut. Ehdottomasti ensimmäinen.

Vaikka tällä hetkellä peleissä menee aikaa helposti yli 2h, sanoisin sen silti olevan nopeatempoinen ja tähän asti paljon aikaa on mennytkin lähinnä sääntöjä plärätessä kesken peliä. Scenariot on suunniteltu suht huolella ja melkein ainoa moite on, että tietyissä skenuissa hyökkääjällä on puolustajaan nähden melko brutaali etu. Tämänpä takia Patton on aina kiva olla mukana, sillä tämä tekee armeijasta aina hyökkääjän. Myöskään moraalin nosto fearless tasolle kaikkiin näkyvillä oleviin yksiköihin ei ole huono.

Mutta. Kuten yllä mainitsin on armeija ostettu käytettynä ja vaikka laatu sinänsä ei ole huono, niin en vaan kykene pelaamaan figuilla joissa ei ole sitä omaa kosketusta. Uudelleen maalaukseen meneekin koko armeija. Toki pikkuhiljaa, ettei sentään värittömillä napeilla tarvitse kuitenkaan maalata, hyi kamala.

Viime viikolla availin avaamattoman Tank Destroyer Security Sektion jonka napeista olikin tarkoitus tehdä HQ yksikkö.

Laatikosta löytyi myös jeeppi "ihan oikean" security section tekemiseen, jota en oikeastaan tarvinnut.

Kokosin sen nyt sitten kuitenkin. Voinpahan sitten korvata joksikin aikaa toisen jeepin, kunhan saan tämän maaleihin. Tämä antaa myös kivaa kikkailun varaa, mikäli haluan pelata pienempiä Tank Destroyer tiimejä.

Ja sitten viikon main event eli 2x M20. Näissä on kyllä jumalattomasti kamaa näin pieniksi modeleiksi. Itse ajoneuvothan ovat hieman tulitikkuaskia ohuempia.

Osia joutui yllättävän paljon kynäveitsellä korjailemaan, että sai renkaat ja muut paikalleen. valuvirheitä on hieman enemmän mitä omaan makuun jaksaisi korjailla. Päätin maalata nämä pari osaa erikseen, jotta homma olisi helpomptaa

Taika on tapahtunut ja autot ovat valmiina. Näiden maalaus on kyllä ihan erilaista mitä perus 28mm. drybrush ei oikein näin pienissä napeissa toimi, kun kontrastia pitää kuitenkin olla reilusti enemmän mitä isommassa skaalassa. Millään tapaa tämä ei ainakaan itselleni ollu helpompaa kuin muiden pelien nappien maalaus. Ehkä jopa päinvastoin.  Oli kuitenkin kiva saada jotain vaihtelua perinteisen maalauksen rinnalle.

Koska myös aikaa jäi, kokeilin yhden jalkaväki tiimin maalausta uuteen uskoon.
Vasemmalla näkyy se mistä aloitetaan ja oikealla se mihin päästään. Maalinpoisto on toki luonnollisesti tässä välissä. Basen tekstuuri muuttui muistuttamaan syksyistä Ranskaa.

No tulipas tekstiä!
Mikäli jollain on jotain vinkkejä, vippaskonsteja & muuta kommentoitavaa niin alhaalla on jännittävä laatikko sitä varten!


maanantai 7. syyskuuta 2015

Viikkohaaste - tauko

Noh. nyt se viimein kävi. Päivät eivät viikossa riittäneet enkä saanut kuin yhden napin valmiiksi enkä senkään basea kuntoon. Tämä avasikin hieman silmiä ja on vain pakko todeta ettei tällä hetkellä aika lapsen ja muun muuttorumban kanssa oikein tahdo riittää tämän haasteen ylläpitämiseen.
Ajattelinkin siis, että laitan haasteen siksi aikaa tauolle, että pöly on hieman laskeutunut ja muutto suoritettu.

Se nyt ei tietenkään tarkoita etteikö blogiin tulisi tavaraa. Nytkin ajattelin kertoa Tatapen syysoffensiivista, jonka 40k puolta olin lauantaina vetämässä. Pelaajia ei ollut kuin 8, mutta tunnelma oli sitäkin mielekkäämpi. Pelaajien vähyys todennäköisesti heijastuu samaan aikaan pidetystä Traconista.
Pelaajien vähyys myös merkitsi sitä, ettei swiss paritus oikein päässyt oikeuksiinsa. Mutta näistäkin huolimatta kaikilla vaikutti olevan hauskaa ja hyvä henki pysyi yllä koko ajan. Santtu Mansikkamaan Eldarit veivät kevyesti turnauksen voittamalla kaikki pelinsä. Sijat 2-4. Ratkaistiin noppaa heittämällä, kun kolmella pelaajalla oli sama tulos, mutta selvää "voittajaa" ei näiden keskuudessa löytynyt.

Eri rodutkin olivat kivasti edustettuina. Kaksi tau pelaajaa toki oli, mutta toinenkin pelasi Farsight Enclave variaatiolla. Lisäksi löytyi kaksi eri demoni armeijaa, jotka pyörivät Flesh Houndien ympärillä. Toinen armeija pohjautui kuitenkin Khorne Daemonkin kirjaan eikä näin ollen saanut koirilleen 3+ invua, mutta sen sijaan teki koirista pelottomia. Ei välttämättä paha vaihtokauppa.


 Ensimmäisessä roundissa kohtasivat mm. Akseli Kivimäen Deldarit sekä Klaus Lehdon Black Templarit. Templarit eivät kuitenkaan kestäneet Deldarien lähes loputonta myrkkytykitystä ja peli loppui suhteellisen lyhyeen.

Toisaalla taas Khornen koirat jahtasivat tauta pitkin kenttää. Taun tulivoima ei oikein pystynyt vastaamaan koirien aggressiiviseen taktiikkaan.

 Myös Crimson Slaughterit olivat päättäneet tulla juhlistamaan veren ja hurmoksen määrää. Marko Hartikainen tosin pelasi näitä ihan perus csm kirjalla.

 Myös Ståhlhammarin koirat tekivät paluun patrol skenessä. Tällä kertaa koirat oli tosin jaettu kahteen ryhmään.

 Santun bike teemainen armeija jyräsi turnauksessa ja kovaa. Pitää varmaan ensi patrol turnaukseen lähteä haastamaan herraa.

Vaikka Jarin koiria olikin hauska työstää ja niistä tuli omaan makuun oikein siistejä, niin on näissä originaali flesh houndeissa tosi makea fiilis.

Sininen farsight enclave toi kentälle pari suitti yksikköä sekä kasan sniper droneja. Homma näytti toimivan ihan hienosti. Armeijakin näyttää tosi yhtenäiseltä ja nätiltä.

Turnauksen taitteessa koiratkin pääsivät ottamaan mittaa toisistaan...

 ...Samaan aikaan kun vinkeät eldarit katselivat voittajan aitiosta vieressä.

Perinteinen Red vs. Blue tilanne.

 Tuli todistettua myös, että koirien massatuominen ei välttämättä takaa turnausvoittoa. Edes vaikka pääsisi joka kerta meleeseen...

 ...sillä Klausin Black Templar poppoo niputti aika nopeasti koirat halki/poikki/pinoon Chaplainin avulla. Brutaalia!

 Tau joutui Grindaamaan molemmat koirat läpi. Kummassakaan ei kalanaamoille erikoisen hyvin käynyt.

Eldar Trickeryä parhaimmillaan. Kaaospojat joutuivat erikoisen deployment sekoilun ansiosta ristituleen. Speed kills!



Tämmöistä tällä kertaa. Ja kuten aiemmin mainitsin; haasteen tauolle jääminen ei tarkoita omalta osaltani mitään "lomaa" blogista. Suunnitteilla on ainakin mahdollisia Battle reportteja lisää projektien päivittelyä sun muuta mitä vaan ehdin änkemään kaiken väliin. Stay Tuned!

maanantai 31. elokuuta 2015

Viikkohaaste #20 - Horde keeps growing.

No jopas! 20 viikkoa takana jo haastetta mikä meinaa vähintään 60:tä maaleissa olevaa modelia. Oikea lukuhan on toki hieman korkeampi sillä ennen viimeisimpiä postauksia on kuitenkin tullut ylitettyä tuo maaginen kolmen modelin raja.
Eipä tästäkään viikosta mitään erityistä sanottavaa maalauksellisesti ole. Viikonloppuna iski paniikki = 3 Goblinia. Imagine that. Ajattelin kuitenkin, että otan hieman kokonaiskuvaa Moria armeijan etenemisestä. Ja kirjoittelen loppuun mihin tässä projektissa pyrin.

Mutta ennen sitä:


Kiintiöhiidet(tm) Näistä ei juuri enää sanottavaa ole. Massaa ei ole järin kaksista maalata kovin montaa viikkoa putkeen, mutta minkäs teet.


Mutta sitten tähän asti maalattuihin goblineihin.

Ensimmäinen foam sisältää puhtaasti massaa. Olen lähiaikoina tilaillut pari foamia lisää, jotta erottelu onnistuisi himpun verran paremmin. Tässä kuitenkin on kilpi- sekä jousi hiisiä.

Toinen foami sen sijaan (pahoittelen hieman heilahtanutta kuvaa) sisältää kaikki sankarit (Kuningas, 2x kapteenia, 1x perus shamaani sekä goblinien nimetty shamaani jonka nimeä en tähän hätään löydä.) sekä rummun soittajineen. Lisäksi löytyy keihäs hiidet sekä hieman lisää jousia. Muutamaa harmaalla reunustettua goblinia pitää vielä hieman hienosäätää ja basen väri luonnollisesti muuttaa.

Viimeisimpänä herkkuna ns. Big guys foami, josta löytyy kolme peikkoa, hämähäkki kuningatar broodeineen sekä pari "perus" jättiläishämähäkkiä. Uusimpana lisäyksenä myös viimeviikkoinen Wild Warg Chieftain.


Lotrin puitteissahan tässä vaikuttaisi olevan ihan kivasti kaikkea lukuunottamatta jotain vähän erikoisempaa kuten gundabad goblineja heroineen sekä kenties prowlereita.

Näiden hankinta saa kuitenkin vielä odottaa sillä koitan näistä saada jonkinlaista armeijaa lotrin sisarpeli War of the Ringiin. Ja tämähän vaatii tosiaan vaan puhtaasti lisää massaa, hiidet kun ovat ihan jäätävän halpoja. Toki ihan syystäkin.  Yritän saada Moria armeijan käsittämään ainakin 500pts armeijaa. Mikäli joku päivä tulen saamaan ne 1000pts asti (ilman mitään Balrogia toivon mukaan), voin todeta projektin olevan tällöin valmis. Onneksi peikot kerryttävät pistemäärää kivasti ja ovat muutenkin tosi tehokkaita kentällä.

Ihan kiitettävästi massaa vielä onkin odottamassa maalausta. Arviolta noin 40+ modelia ainakin. Älkää toki pelätkö. Seuraavat viikot eivät varmastikkaan tule täyttymään pelkistä näistä "kiintiögoblineista". Toivottavasti. 

maanantai 24. elokuuta 2015

Viikkohaaste #19 - Big Bad Warg

Kylläpä taas viikko vierähti pakatessa ja muuta muuttosäätöä suunnitellessa. Hyvissä ajoin kyllä, sillä muutto tulee olemaan vasta joskus marraskuun loppupuolella. Siltikin olen ehtinyt jo tyhjennellä kirjahyllyn irtotavarat lähes kokonaan laatikoihin ja varastoinut kaiken kellariin.

Mutta tuskinpa te tuon vuoksi tähän blogipostaukseen eksyitte. Yllä olevien kommelluksien takia maalaus jäi hyvin vähäiselle osalle vaihteeksi viikkoa ja vasta viikonloppuna havahduinkin, että yhtäkään nappia ei ole vieläkään maalattu. Sudin alle joutuikin tällä kertaa Wild Warg Chieftain sekä pari kiintiö goblinia ajan puutteen vuoksi.


Alkupaloiksi kiintiö gobot. Rupeaa loppumaan jo kerrottava näistä kavereista.

Sitten onkin tämä iso paha susi.Modelina itsessään tosi simppeli, mutta silti tosi monipuolinen kivessä olevan ruumiin kera.

Pelillisesti en ole vielä roolia tälle keksinyt. Kenties voisi toimia vihollisen keihästuen poistajana tai sitten vaan tuoda painetta vihollisen jousia kohden.

Yksi vaihtoehto tietysti olisi ostaa tälle wargeja kaveriksi, jotka jopa pystyisivät käyttämään tämän stand fastia.


Ensi viikko todennäköisesti jatkuu aivan yhtä kiireisenä, mutta koitan kuitenkin saada muutakin kuin goblineja maaleihin, ettei postaukset aivan itseään toistaviksi käy!