sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Himpan viikkohaaste #3 - Lisää luurankoja & muuta mukavaa

Tämähän menee yllättävän mallikkaasti. Haasteeni on tuonut reilusti lisää motivaatiota maalaukseen ja myös kiinnostuksen taso harrastusta kohtaan on noussut huomattavasti. Näillä mennään!

Tällä viikolla vaihteeksi lisää luurankoja, mutta kuitenkin myös muuta. Kenenkään nuppi tuskin kestää täysin samojen nappien maalausta pitkälle aikavälille ainakaan, joten pakko oli muutakin hieman tehdä.






Kuten luvattua lisää luurankoja. Keskimmäisenä Master of Arms aka. Unit champion

Junior Warcaster Cygnarille. Kuten on tullut mainittua aiemmin, niin Cygnaria en olekaan pahemmin maalaillut vielä. Tämä onkin itseasiassa kolmas nappi, joka projektiin on maaleissa, joten teemaa hieman haeskellaan vielä, niin napin kuin basenkin osalta. Olin kuitenkin tähän ihan tyytyväinen.


Sitten Taun kriisisuitteja. Näitä en oikeastaan laske ns. maalattuihin nappeihin, sillä en oikeastaan tehtnyt näille kuin pienen kasvojenkohotuksen ja kuluman jäljet. Nämä ovat kaverini armeijaan ja maalailen näitä tulevaa pariturnausta varten. (Tästä lisää myöhemmin!)


Suiteista olisi ollut tosi siistiä saada semmoinen ennen/jälkeen kuvat, mutta enpä tätäkään tajunnut ennen kuin olin jo washit heittänyt niskaan. Sanottakoon kuitenkin, että ero on huomattava. Haasteen kanssa jatkamme pää pystyssä ensi viikkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti