sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Viikkohaaste #8 - Skeletonin paluu

Fabaturnauksesta selvitty ja sijoitus oli neljäs. Ainoastaan yksi peli kolmesta tuli voitettua, mutta se ainakin täysillä. Nyt se on taas vähän aikaa samaa vanhaa eli viikottaista stressausta kolmen modelin takia, heh.

Joskin heti ensiviikonloppuna on 40k:n pariturnausta tarjolla orivedellä ja heinäkuussa lisää 40k:ta patrollin muodossa.

Patrolliin oli funtsittuna, jos tekisi uuden armeijan, mutta tuon kaaosprojektin myötä jään jo pienelle hermolomalle uusien projektien aloittamisen suhteen ja jatkan tasaisesti näitä vanhoja eteenpäin.


Luurankoproggis teki paluun haastefillerinä, kun perjantaina huomasi vasta kahden modelin kolmesta olevan kuosissa ja jotain piti saada nopeasti aikaan.

Myös Everblight kamaa pitäisi alkaa enemmän puskea ulos. Tästä löytyy frostshardin yksi kolmannes

Ja nyt kun viimein tuli laitettua itsensä osallistumaan Warmachine turnaukseen, niin kaiketi sinne pitäisi olla armeija valmiina.

Tykkään suuresti, kuinka näissä vanhemmissa jackeissa on "katolla" tuo Cygnarin Cygnus logo edustettuna.


Näillä mennään. Ensiviikolla pitääkin ostaa lisää staattista ruohoa, kun kaaoksen tarjotin imi lähestulkoon kaiken. Cygnar listassakin on vielä kosolti tekemistä, vaikka aikaa onkin elokuuhun asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti